Vanhuksille lisää ihmisarvoa

Suomi on hyvinvointivaltio. Hyvinvointivaltion yksi tärkeimmistä tuntomerkeistä on tasa-arvo. Mielestäni Suomi ei siinä kaikissa asioissa onnistu. Täydellistä tasa-arvoa ei kuitenkaan koskaan voi saavuttaa, mutta joissakin tilanteissa liiallinen yläarvoisemman aseman käyttö korostuu. Useimmiten se kohdistuu vanhuksiin, mutta milloin sen käyttö menee hyvien rajojen ulkopuolelle?

Viime aikoina on ponnahtanut esiin monia järkyttäviä uutisia vanhusten olosuhteista ja heidän kohtelustaan. Uutisia lukiessa herää mieleen monia kysymyksiä. Millaista on vanhusten todellinen arki? Esiintyykö vanhainkodeissa ja -hoitoloissa väkivaltaa? Millaisia arkitoimia he tekevät tai pystyvät tekemään ilman apua? Millaisia ihmisiä vanhuksia on hoitamassa? Onko vanhuksilla ihmisarvoa?

Vanhuksilla saattaa olla hätä monia tunteja ennen avunsaantia. Kaikki asiakkaat tai potilaat eivät pysty kutsumaan apua. Mitä jos vanhustenkotiin leviää vatsatautiepidemia? Vuodepotilas oksentaa, muttei pysty nousemaan tai kääntämään päätään, ja tukehtuu omaan oksennukseensa. Sama voi koskea myös ruuansyöntiä. Ruoka voi jäädä muhimaan suuhun ja aiheuttaa tukehtumistilanteen. Hoitajaa ei välttämättä näy lähimaillakaan, he eivät välttämättä edes pyöri vanhusten luona tarpeeksi usein tarkistamassa heidän vointiaan. Sekö on oikein? Niinkö haluaisit sinua kohdeltavan? Vanhus ei voi tehdä asialle mitään, vaan joutuu kärsimään tuskallisesti. Mielestäni tämä menee äärettömyyksiin, jokaisesta vanhuksesta tulisi huolehtia ihmisen arvoisesti. Tähän usein vedotaan sillä, että hoitajilla ei ole aikaa. Onko oma aikasi tärkeämpää, kuin vanhusten hyvinvointi tai pahimmillaan kuolema? Ei ainakaan kuuluisi olla. Vanhus ei ole nukke, hän elää vaikkei esimerkiksi pystyisi kommunikoimaan. Hänellä on todennäköisesti aivotoimintaa, ja ymmärtää häntä kohtaan kohdistuvat vääryydet, vaikkei pystyisi sitä ääneen sanomaan.

Millaista on vanhuksen arki vanhainkodissa? Millaista ruokaa siellä tarjotaan? Useimmissa hoito- ja vanhainkodeissa ei ole vanhuksille vapaa-ajantoimintaa. He saattavat vain olla ja ihmetellä, tylsistyä itsekseen tai muiden seurassa, kymmeniäkin vuosia. Ei sitä bingoa joka päivä jaksa pelata. Tähänkin voisi vedota hoitajien ajanpuutteella; ’’ei ole aikaa, työ verottaa, ei kuulu työnkuvaan...’’ Mutta eikö esimerkiksi nuoria voisi pyytää vapaahetoistoimintaan piristämään vanhuksia ja järjestämään heille virikkeitä? Ei kukaan jaksa joka päivä vain maata ja katsoa televisiota, jos sellaistakaan edes on. Ei ole kovin inhimillistä asettaa vanhuksia kuolemanporteille tekemättömänä ja elämäänsä kyllästyneenä.

Huolestuttavaa on, että työntekijöiden määrä on laskenut kahdessa vuodessa yli 400 henkilöllä huomioon ottaen sen, että heikossa kunnossa oleva vanhus tarvitsee useamman ammattilaisen apua. Ulkonakin vanhukset pääsevät käymään harvoin. Siihen kyllä palkataan nuoria, mutta usein vain kesällä. Ulkoiluttaminen tapahtuu vain muutamia kertoja viikossa, ja todella harva vanhuksista kerkeää siinä ajassa käymään ulkona. Raitis ilma varmasti piristäisi vanhuksia, mutta ulkoiluttaminenkin voidaan pistää omaisten tehtäväksi. Omaisille asetetaan suuri vastuu, mutta täytyy muistaa ettei kaikilla ole läheisiä.

Vanhukset tietenkin täytyy myös ruokkia, mutta ruoka ei välttämättä aina ole kovin ravitsevaa. Ruoka-annos saattaa sisältää vain pienen määrän lisuketta ja pääruokaa, eikä lainkaan salaattia. Se saattaa myös tulla tehtaalta kylmänä ja valmispakattuna. Se on väärin. Ei kenenkään tulisi joutua syömään mautonta ja teollista ruokaa, josta asiakas itse maksaa hyvässä lykyssä suhteellisen suuren summan ateriaan nähden. Ruoasta puuttuu kaikki tarvittavat hivenaineet, joita varsinkin vanhukset tarvitsisivat. Itse en ainakaan haluaisi syödä einesruokaa päivästä toiseen ylihinnoitettuna. Vanhuksilla ei ole varaa valita, joten kaupunginkin pitäisi osata huolehtia vanhuksista kunnolla ja taata heille hyvä palvelu. Sama tietenkin pätee yksityisiä tahoja. Meidän kaikkien tehtävä on huolehtia vanhuksistamme, koska sitä he toivoisivat. Kaikilla kuuluisi olla kuolemankin edessä joku, johon turvautua. Onko se liikaa pyydetty? Mielestäni vanhuksia kohdellaan nykyään todella halpamaisesti ja ala-arvoisesti, ei tietenkään kaikkialla, mutta yksiksin tapaus on jo liikaa. Vanhukset ansaitsevat hyvän kohtelun, koska he ovat pitäneet tätä maata kasassa ja ovat turvanneet meille kaikille mahdollisimman hyvän elämän. Taataanhan siis mekin rakkaille vanhuksillemme arvoisa elämä loppuun asti?

Tämän mielipidekirjoituksen haluaisin julkaista esimerkiksi Keskisuomalaisessa tai Sisä-Suomen lehdessä. Lehtiä lukee moni, ja tämä asia koskee liian montaa suomalaista. Tästä asiasta pitää puhua ja tuoda kaikki asiat hyvine ja karuineen puolineen julki. Sanoja ei tarvitse säästellä, tämä on vakava asia.